Siirtolapuutarhojen historiaa

Siirtolapuutarha-aate levisi Suomeen Saksasta Tanskan ja Ruotsin kautta 1900-luvun alussa. Siirtolapuutarhoilla on siten Suomessa jo 100 -vuotinen historia, Kotkassakin yli 90-vuotinen. Alun perin puutarha-alueet perustettiin työläisille paikoiksi, joissa he voivat harjoittaa terveellistä ulkoilua ja sosiaalista elämää. Hyötykasvien viljely oli alkuvaiheessa keskeistä. Kauneusarvoja kuitenkin myös korostettiin ja koristekasvit olivat mukana mallipihasuunnitelmissa. Lama- ja sotavuosien myötä alueiden merkitys ruokahuoltoa täydentävinä viljelypalstoina korostui. Aikojen myötä hyötykasvien viljely on vähentynyt koristekasvi-istutusten tieltä. Puutarhanhoito on kuitenkin ollut koko historian ajan oleellinen osa alueiden luonnetta. Tonttien väliset vadelma-aidat, hedelmäpuut, marjapensaat ja värikkäät perennapenkit ovat tähän päivään asti luonnehtineet pieniä tontteja. Rakentaminen on ollut pienimittakaavaista, pienille tonteille sopeutettua niin, että puutarhalle on jäänyt tilaa. Siirtolapuutarhat toimivat yhdistyspohjalta ja talkoovoimin. Yhteisöllisyys ja naapuruus ovat siten elimellinen osa alueiden toimintaa. Pihat ovat perinteisesti olleet avoimia. Tätä avoimuutta on ohjattu mm. pensasaitojen korkeutta säätelemällä. Siirtolapuutarhat ovat maisemallisesti arvokkaita kohteita sekä myös osa kaupungin viher- ja virkistysalueverkostoa ja avoimia yleisölle. Sulkeutuneisuus ei ole kuulunut siirtolapuutarhoihin. (Teksti on suora lainaus Kotkan kaupungin Siirtolapuutarhaohjeistuksesta.)

Siirtolapuutarhojen perinteinen viehätys

Alueiden vetovoima ja viehätys perustuu hyvin hoidettujen istutusten ja kasvillisuuden lisäksi yksinkertaiseen ja konstailemattomaan, kooltaan ja hahmoltaan yhtenäiseen rakennuskantaan, joka on suurelta osin toteutettu kullekin alueelle laadittuja mallipiirustuksia noudattaen. Majoja ei kuitenkaan ole alun perin toteutettu vuonna 1980 vahvistetun asemakaavan sallimassa laajuudessa, vaan ne jäävät selvästi pienemmiksi. Pienimittakaavaisuus ja yksinkertaisuus korostavat sitä, että alueiden pääosassa ovat hyvin hoidetut puutarhat ja niiden kasvit. Eräs alueen vetovoimatekijöistä on, että se omalla yksinkertaisella tavallaan tarjoaa vastapainon tavalliselle kaupunkiasumiselle. Kaupunkiasumisen mukavuudet kuuluvat kaupunkiin, siirtopuutarhassa elämä on yksinkertaista myös varustukseltaan. (Teksti on suora lainaus Kotkan kaupungin Siirtolapuutarhaohjeistuksesta.)